maanantai 14. elokuuta 2017

Unelmien koti peltojen sylissä

Suomalainen maalaismaisema ympärillä parhaimmillaan. Pellolla laiduntaa lehmiä, ojanpientareet pursuavat koiranputkea, päivänkakkaroita, ilmassa  luonnonkukkien hento tuoksu. Lähestyn tuttua rakennusta vuosien takaa. Uutta kukoistustaan elävää Peltoniemeä, joka on rakennettu huolella ja harkiten.

Jorma Olakiven vanhempien vanha, mutta kelpo kunnossa oleva kesämökki 1970-luvulta on pessyt kasvonsa ja saanut mm. uuden ulkovuorauksen ja laajennusosan. Entinen hirsimökki on kuitenkin edelleen peruskorjatun asunnon sydän, jonka ympärille kaikki uusi on luotu.

Ennen kuin tähän vaiheeseen päästiin, suunniteltiin tontin muutoksia ja peruskorjaustarpeita ihan uunaalleen. Aluksi suunnittelu annettiin arkkitehdille, mutta ajatukset eivät kohdanneet ja siitä luovuttiin. Kohta pariskunta huomasi olevansa pääsuunnittelija ja vahvasti sitoutunut työpari, joka sai loistavan kirvesmiehen Pekka Huuhkan avukseen. Vanha totuus "hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty" pätee pitkälti tässäkin projektissa.




Tontille tuotiin tuhat tonnia erilaista maa-ainesta ja maahan upotettiin sadevesi ja salaojaputkisto sekä viemäriputkisto. Lisäksi jätevesille asennettiin kaksi viiden kuution umpisäiliötä ja imeytyskenttä. Omavaraista vesihuoltoa varten tontille tehtiin porakaivo. Pihan keskelle on juuri istutettu monivuotisia kasveja. Apua saatiin paikalliselta pihasuunnittelijalta.



Tontilla oleva entinen sauna purettiin ja tilalle hankittiin uusi moderni hirsisauna oman suunnittelun pohjalta. Varkaudesta löytyi toiveet täyttävä toimittaja, jonka kanssa kaikki sujui mallikkaasti.




Värimaailmaksi Paula ja Jorma valitsivat harmaan eri sävyt. Päärakennus on vaaleanharmaa ja saman sävyä käytettiin tummana saunan ulkoseinissä. Ulkoterassilla on kaksinkertaiset lasiliukuovet, jotka pitävät lämmön sisällä, jopa paukkupakkasilla. Tästä on tullut suosittu paikka ympäri vuoden. Takkatulen loimussa on mukava lämmitellä ja maisema vaihtuu koko ajan vuodenaikojen ja säiden mukaan. Eikä luontotaulua kyllästy ihailemaan koskaan. Koettu on!



Rakennuksia yhdistää juuri käsitellyt patiot, valttaus tehtiin tietty omin voimin. Rantaa on pengerretty ja penkereeseen on ajettu ratasepeliä, joka näyttää olevan hyvä ratkaisu Saimaan vedenpinnan voimakkaan vaihtelun vuoksi. Betoniponttoonilaiturin kanssa ei tarvitse joka vuosi teluta, se on ja pysyy.

Katsotaanpa nyt sisälle. Vanhan hirsimökin seinät paneloitiin uudelleen ja tummentunut mäntykatto maalattiin valkoiseksi. Samoin vanha lattia hiottiin ja käsiteltiin kuultovalkeaksi. Sisustus on rento ja kevyt. Pellavapäällysteinen sohva ja korituolit antavat kevyen vaikutelman.  Huonekalut on aseteltu vinottain väljästi  yhteenkokoavan juuttimaton päälle. Tekstiilien värit vaihtuvat vuodenaikojen mukaan. Nyt on vuorossa sininen kesälook:)








Rouhea, jykevä lankkupöytä ja mustat keveät ranskalaishenkiset tuolit luovat kontrastia vaaleita pintoja vasten. Muuten, bongasin tämän saman pöydän ja tuolit vastikään Mikkelin Asuntomessuilla.
Pöytä on käsitelty vahalla ja näyttää kestävän kulutusta yllättävän hyvin. Metallivalaisin on raskas ja samanhenkinen ruokailuryhmän kanssa.




Kevyt metallinen sivupöytä on viimeisin hankinta, jota etsittiin kauan.  Klassinen talja lattialla näyttää sopivan tähän henkeen tosi kivasti. Hyvä valinta! Täyskorkealla parvella on kaksi makuuhuonetilaa ja erillinen pieni wc on keskellä jakamassa parven tilaa.





Keittiö on entisellä paikallaan, tosin osa keittiökaapeista sijoitettiin uuteen laajennusosaan. Lattiaksi valikoitui kestävä kivilaatta ja kalusteet valittiin leppävirtalaiselta valmistajalta. Tyyli on kesämökkimäisen pehmeä ja ja välitilaan tuli eläväpintainen päällyste. Kylmäkalusteet on integroitu.






Iltapäivä-ja aamupäiväterassit rakennettiin talon molemmin puolin, auringonkierron mukaan.



Kesäkeittiö on ahkerassa käytössä keväästä pitkälle syksyyn. Kaikki vermeet löytyy:) Eikä tarvitse kokin puuhailla yksin, vaan koko porukka mahtuu tekemään yhdessä grilliherkkuja. Nuotiopaikan ynpärillä on vankat erähenkiset pöllipallit:)







Saunan terassin kalusteista meinasi tulla pieni kädenvääntö:) Isäntä ilmoitti topakasti oman näkemyksensä haluamistaan kalusteista ja järjestyksestä. Joskus naisten ei kannata takoa päätä seinään, vaan käyttää ovelampia keinoja. Sovittiin, että jospa tytöt yllättävät ja stailaavat terassin tyyliin "Huvila ja Huussi". Pitkin hampain tuli suostumus ja vielä perään huikkaus:"En minä varmaan kyllä tykkää niistä teidän valitsemista huonekaluista".

Lopputuloksena terassille ostettiin edulliset kalusteet, juuri ne mistä isäntä oli varoittanut, eli mustat korkeat korituolit ja lasinen sarjapöytä ja pieni kevyt sohva täydentämään ryhmän. Kun tytöt pääsee shoppailemaan, niitä ei pysäytä mikään:) Lopputulos sai kuitenkin vuolaita kehuja, kun isäntä side silmillä tuotiin lopputulosta katsomaan:)








Saunalta pääsee kuivin jaloin laiturille, talolle ja terasseille. Vesirajaa on muokattu ja kivetty veden pinnan suuren vaihtelun vuoksi.





Saunan lauteet tehtiin itse leveästä Sipearin lehtikuusesta ja tarkoituksella jykevät. Saunan ja pesuhuoneen sävy on tummaa harmaata ja mustaa.




Saunan jälkeen on mukava nautiskella järven puoleisella terassilla grillin tuotoksia ja ihailla järven tyyntä pintaa.




Talon kaikin puolinen korjaus ja laajennus oli valtava urakka, mutta jokainen vaihe tunnetaan ja tiedetään nyt tarkkaan. Entisen mökin rakennusala oli 70m2 ja remontin jälkeen se on 140m2. Ammattilaisia on kuunneltu ja paikalliset osaajat olivat projektille kullan arvoisia. Nyt isäntäväki sanoo mökkipäivityksen olleen kiitollisuuden osoitus menneelle sukupolvelle ja kädenojennus tulevalle.

Kippis kesälle ja mukavia hetkiä Peltoniemeen!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti