Viihdytään Villa-Karhulassa

Edellisessä postauksessa kirjoittelin Viljakan pariskunnan persoonallisesta kodista Varkauden Kosulanniemessä. Karl Lindhalin suunnittelema talo valmistui 1925 ja se edustaa hänen tuotantonsa klassisoivaa rakennustyyliä. Nykyisillä omistajilla talo on ollut vuodesta 1995.

 Koti on valoisa, persoonallinen ja charmantti rennolla tavalla. Keittiö  ja yläkerta tulikin jo esiteltyä, jatketaan nyt alakerran muista huoneista.

Olohuone on huljakan avara ja vanhat ikkunat ihanat. Huomaa myös kukkien kaunis symmetria ja yläikkunoiden metalliset eläinhahmot. Kalusteet Ikeasta, vanha matto mummilta ja valaisin kirpputorilta.  Markon maalaamat näyttävät taulut sopivat tilaan kuin nenä päähän.

Markon tekemä sivupöytä, tai oikeammin New York-jakkara on tehty vanerin päälle uudella kuvansiirtotekniikalla. Esikuvana on New Yorkin vanhojen talojen julkisivut. Uniikki ja hauska! Pikantiksi yksityiskohdaksi Marko maalasi yhteen ikkunaan kurkkivan kissan.

On kokoa, on näköä! Muuten, lähes kaikki Marko Viljakan työt ovat myytävissä. Oma koti voi siis osin olla myös näyttelytila.

Tämä oli pakko saada! Kuvanveistäjä Taru Mäntysen pronssiveistos "Karhupoika". No, kyllähän Karhulalla pitää olla oma nimikkopatsas. Tämä veistos poiki myös "kotouttamisjuhlat", Vuokko ja Marko saivat hyvän syyn kutsua ystävät juhlimaan. Hieno syy juhlaan!

Olohuoneen toisessa päässä on iso ruokailuryhmä. Pöytä tehtiin 2002 häitä varten. Kriteerinä oli se, että vieraat sopivat saman pöydän ääreen. Pariskunta vihittiin talon puutarhassa pienen hääjoukon saattelemana. Ja taas oli syytä juhlia! Tosin nuo veistosjuhlat taisivat olla vasta vihkijäisjuhlien jälkeen:)

Ruokapöydän päälle valaisin löytyi kirpputorilta, sopii niin hyvin! Takana näkyy värikylläinen vahva tulkinta Vuokosta. Sen alla Markon ukin Amerikan arkku. Aika huikea!

Syysaurinko paistaa lasitetulle terassille. Valkoinen kalustus sopii tunnelmaan ja  houkuttelee iltapäiväkahville ja nauttimaan näköalasta puutarhaan. Seinällä teos Ajatus, joka kuuluu kolmen teoksen ryhmään, joista muut kaksi ovat Navitaksessa.

     Sohvan päälle on hankittu valkoisia tyynyjä matkoilta vähän sieltä sun täältä. Hyvältä näyttää.

Kipsiveistos on Markon taideteollisen korkeakoulun opiskeluaikainen työ. Sekin löysi paikkansa.

Marko Viljakan ateljee on talon vanhassa ruokasalissa. Se on erotettu suurilla täyspuisilla liukuovilla muista huoneista. Työpaikka lähellä ja luonnonvaloa riittävästi, hyvä yhdiselmä.

 Ehkäpä ateljee on sopiva huone lopettaa tämän kodin esittely. Taide on läsnä joka huoneessa ja antaa oman leimansa talon henkeen. Värikylläinen, runsas, rento ja persoonallinen koti. Sanalla sanoen ihan asukkaidensa näköinen.

Vielä lasi viiniä leppeässä syysauringossa ja on aika toivotella onnellisia hetkiä Villa Karhulassa.

Rentouttavaa viikonloppua!

Persoonallinen Vanha Villa

Olen monet kerrat kävellyt Varkauden Kosulanniemen alueella ihaillen vanhoja rakennuksia tehtaan kupeessa, silti järven läheisyydessä. Alue on vanhaa Varkautta ja henkii historiaa ja tarinoita sen asukkaista ja elämänmenosta.

Kosulanniemi on osa suurempaa kokonaisuutta. Ahlström rakennutti asuinalueen 1900-luvun alkupuolella tehtaan työntekijöille. Kosulanniemi oli varattu tehtaan johdolle. Suurimmman osan alueen huviloista on suunnitellut A.Ahlsröm Osakeyhtiön luottosuunnittelijat Thomén veljekset, Karl Lindhal sekä Gunnar Aspelin.

Alueen rakennukset olivat (ja ovat) huvilatyyppisiä suurehkoja taloja, joita ympäröi väljät puutarhat. Yhtiö hoiti aikoinaan puutarhan ja polttopuiden teon asukkaiden puolesta. Ei hoida enää:) mutta vanhat talot henkivät edelleen charmia, jota ei muualla tapaa.

Taiteilija-toimittajapariskunta Marko ja Vuokko Viljakka asuvat unelmiensa talossa kahden mäyräkoiransa Niilon ja Unton, sekä kahden kissansa kanssa. Karl Lindhalin suunnittelema Karhula-huvila on ostettu 1995. Rakennus on vuodelta 1925 ja sen ensimmäinen asukas oli vaneritehtaan johtaja Björn Fluhrström ja hänen jälkeensä talossa on asunut useita konepajan johtajia aina 1980-luvulle saakka. Rakennus on museoviraston suojelukohde, eikä sen ulkonäköä saa muuttaa.

Portista sisään ja katsomaan kaunista huvilaa.

Vasemmalla pilkottava pieni lisäsiipi on todennäköisesti rakennettu talon valmistumisen jälkeen. Sieltä pääsee suoraan keittiöön ja palvelijan huoneeseen, joka nykyisellään on kodinhoitohuone.

   Talossa on n. 250 m2, Vuokon mielestä ei yhtään liikaa:) Ja ihanalta suuret, korkeat ja avarat
   tilat  tuntuivatkin.


              Mistähän aloittaisi? Mennään sisään arkisesti keittiön kautta.

Keittiön täyspuiset kaapistot ovat alkuperäiset! Ajatella miten nykyaikaisilta ne näyttävät! Vai pitääkö todeta, että sisustustrendit kertautuvat vuosikymmenten kuluessa. Mustavalkoinen ruutulattia sopii tähän loistavasti.

Toisella seinällä on Vuokon ja Markon ensimmäinen yhteinen ostos. Hulppea kaasuliesi, josta kumpikaan ei luopuisi mistään hinnasta. Niin hyvä se on. Taidetta on myös keittiössä.

Keittiön siniset laatat, Maa, Ilma, Vesi ja Tuli ovat tilaustyötä, kuvanveistäjä, keraamikko Leena Mäkipatolan valmistamat.

Vuokko somistaa vanhojen ikkunoiden välit fiiliksen ja vuodenaikojen mukaan. Nämä keittiön kaunistukset, valkoiset posliinimäyräkoirat, ovat uusin löytö paikallisesta marketista.

     Tässä syksyisiä värejä ja tuliaisia Meksikosta. Ikkunan takana näkyy avoin ulko-ovi.


Keittiön vieressä on käytännöllisesti ollut palvelijan huone ja kodin hoitoon liittyviä juttuja. Huone on alkuperäisessä muodossaan vesipistettä myöten. Täällä säilytetään ulkotakkeja, treenikamaa ja Vuokon käyttölaukkuja, joita on helppo napata  aamulla mukaan, kun aviomies jo odottelee autossa.

Naisella ei voi koskaan olla liian paljon laukkuja! Tämä herkullinen kaunokainen löytyi Maltalta.

Tämäkin kuuluu kodinhoitohuoneeseen, nimittäin kissojen kori. Katit häipyivät minun vierailuni aikana omiin oloihinsa. Mutta ikkunan ääressä on kiva päivystää.

Vielä kun sateenvarjon nappaa tästä söpöstä mäyräkoiranaulakosta voikin lähteä jo töihin.

Pääsisäänkäynti on tyypillinen alueen huviloille. Ja vanhat pariovet ovat niin kauniit.

Olin kyllä vaikuttunyt tästä upeasta sisäänkäynnistä. Kyllä ensivaikutelma kertoo paljon asukkaista.
Niin mielenkiintoinen eteisaula, ettei meinaa eteenpäin päästä.

Sitten onkin sopiva hetki nousta portaat ylös. Ylhäällä avautuu valoisa kutsuva "talviolohuone". Näin Vuokko tilan esitteli:) Takka ja ihana lämpö, kirjat ja lämpimät viltit. Rauhoittava tila, mutta pariskunnalle tyypilliset voimakkaat värit.

Yläkerran portaikossa on kaunis maalaus Vuokosta. Se oli alunperin luonnos Vuokon äidistä, josta Marko maalasi muotokuvaa lahjaksi. Kun luonnokseen kehkeytyi niin paljon Vuokon persoona, Marko teki siitä teoksen " Vuokko Ameriikan takissaan". Anoppi sai kuitenkin  oman muotokuvan lahjaksi vävyltään syntymäpäiväkseen:)

Käydäänpä sitten aasialaishenkisessä, energisessä ja aurinkoisessa makuuhuoneessa. Työkaveri oli todennut Vuokolle, että hän ei kinä pystyisi nukkumaan tuon värisessä huoneessa:) Vuokko ja Marko taas viihtyvät ja aamulla on mukava herätä aamuauringon säteisiin energisessä huoneessa. Taulu keskellä on Markon käsialaa.

Yläkerran kylpyhuoneen kalusteet ovat osin alkuperäisiä, kuten amme ja vanhat Pukkilan laatat. Huomaa myös vanha kunnon bidee. Näitä ei haluta uusia ihan tarkoituksella. Somistus on merellistä ja leikkisää. Ei mitään turhan tärkeää.

Parvekenäkymä puutarhaan. Pihalle rakennettiin 1930-luvulla autotalli insinööri Kurt Balanderin hankkimaa Opel Olympiaa varten.

Yökylään tulevat sukulaiset ja ystävät saavat majoittua tähän vihreään kammariin. Teos seinällä: Nainen ja neliapila 1993. Jännittäviä unia!

Tässä on Vuokon työhuone. Vanha tuoli on kulkenut suvussa, samoin pikkulipasto, jonka naisest ovat saaneet 14 vuotta täytettyään. Seinillä omaa ja vierasta taidetta. Japanin näyttelymatkalta mukaan tarttui kauniita mainosjulisteita, joista tehtiin kollaasi seinalle. Varsinainen työpiste sijoittuu ikkunaseinälle oikealle, mistä pilkistää vanhan Billnäsin kirjoituspöydän nurkkaa.

Työhuoneen entisöidyllä vanhalla puusohvalla voi funtsia työjuttuja tai muuten vaan maailman menoa:)

Talo on iso ja kivaa kuvamateriaalia paljon, joten nyt hengähdetään vähän ja makustellaan vanhan talon persoonallista tunnelmaa.

Jatkan Karhulan esittelyä "jatko-osassa" ihan pian. Silloin päästään kurkistamaan alakerran tiloja lähemmin. Pysyhän mukana!

Pikkumökin kesäistä tunnelmaa

Päivi on entisiä Weeällän hyviä työkavereita, vasta reilu vuosi sitten vapaalle siirtynyt. Kova likka puuhaamaan ja aina joku projekti menossa. Kätevä myös käsistään. Kyllä niistä suunnitelmista saa osansa myös aviomies Atte. Eipä käy aika pitkäksi hänelläkään:)

Pikkuinen mökki kivassa niemen kärjessä oli kiinnostanut heitä vuosikausia. Tuossa se olisi, se meidän mökki, tuon kun saisi. Ja lopulta, noin reilu kymmenen vuotta sitten niin kävikin. Silloin alkoi oitis pienen mökin tuunaus ja korjailu.

Vanhat hirret ovat entisellään ja mökin ympärille on tehty pieni nukkuma-aitta ja huvimaja. Myös kiva patio suo lisää mukavia oleskelupaikkoja. Mökki on perinteinen ja sellaisena se halutaan myös säilyttää.

Vanhojen hirsien seuraksi sopii hyvin heinäseipäistä tehdyt kukkalaatikot. Hauska idea!

Sisään mennään tämän terassin kautta. Markiisi suojaa suoralta auringon paahteelta ja toisaalta pieneltä sateelta. Tänä kesänä, ainakaan kesäkuussa, ei aurinko tosin ole ollut haitaksi:) Ulkoväritys on kaikissa rakennuksissa tummaa, mutta sisällä on valkea maalisuti huiskinut.

Heti sisääntulosta oikealle avautuu "laajennusosa" oikeastaan erkkerityyppinen ruokailutila. Vanha puusohva sai valkoisen maalikylvyn ja niin kaikki muukin. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että kuvissa näkyvät kuoharit ovat ihan minua varten tarjolla, kiitokset!

Sinivalkoinen on varma ja aina raikas yhdistelmä. Kiva ylähylly antaa kaivattua säilytystilaa ja on vielä hvvän näköinenkin.

          Pienikokoinen kiikkutuoli löysi heti paikkansa ja valkoista pintaan!

Ruokailutilaa vastapäätä avautuu keittiö. Oikea tilaihme. Mikäs tässä on kokkauspuuhia tehdessä kun on tuollainen maisema. Tuossa tuskin huomaa tiskanneensa. Erilaisia koreja, laatikoita ja hyllykköjä kätkee sisäänsä mahtavan määrän taloustavaraa ja ruokatarvikkeita. Vanhan ajan maakellarikin tontilta tosin löytyy.

Sitten katse tupaan päin. Katto on tarkoituksella jätetty hirren väriseksi. Vastapainoksi lattia on täysin valkoinen.

Mökin koko on noin 36 m2 ja kaikki tarpeellinen mahtuu. Yläkerrassa on vielä pieni nukkumaparvi kahdelle.

Vanhoista ikkunanpokista on tehty sisustuspeilit tuvan seinälle. Toisella puolella on posliinia ja emiliastioita tuunatuissa hyllyissä.

Sitten pihalle patiolle ja ihailemaan Suomen suvea ja alkukesän vehreyttä. Kurkistan vielä makuuaittaan ja huvimajaan, missä on kuulemma kiva istua sateen ropinassa, kuunnella radioita ja rupatella mukavia viinilasin ääressä.

 Lämpimässä aitassa tulee uni silmään hetkessä. Sängynpäätynä vanha ovi ja mökille jätetyt alkuperäiset tuolit, jotka ovat entisessä asussaan. Sopivat tosi hyvin tyyliin.

       Huomaa kiva verhotanko. Sopii tähän ympäristöön !

Laakean kiven päällä kesäinen asetelma. Raparperin lehti oli muottina betoniselle lintumaljalle.

Huvimaja on toiminut myös vieraiden makuupaikkana. Kun lapset ja lastenlapset pyyhältävät paikalle on jokainen tila tarpeen ja sopu sijaa antaa:)

Sanoin kyllä Päiville etten hyyskää esittele, mutta olkoon se höperöä tai ei, minusta tämä on niin kiva ja käytännöllisen oloinen, että tässä tämä kuitenkin. Tälläisen tahtoisin omalle mökillekin.

Alkaa olla saunaan menon aika. Saunan portailla lupiinit toivottelemassa kylpijät lämpöisiin löylyihin.

Kiva, persoonallinen mökki. Hauskoja oivalluksia ja ajatuksella tehtyjä ratkaisuja.

Heipä hei ja ihanaa kesää Kallioniemeen ja kaikille teille!