perjantai 25. lokakuuta 2013

Uutta, entistä ja myytävää

Olen jo jonkin aikaa etsiskellyt vaaleaa kivan näköistä toppatakkia. "Shoppaile omassa kaupungissa" innoittamana astelin Moda Lauraan  ja siina se oli, suoraan silmieni edessä; tyylikkään näköinen vaalea beige, MarcO´Polon untuvatakki, harmaalla tehostetuin terein ja resorein. Takki muuttaa ilmettään irrotettavalla hupulla ja siihen on helppo yhdistää entisiä huiveja, laukkuja ja kenkiä. Kun takkini etupäässä ovat olleet mustia, on ihanaa löytää sävyltään mieleinen vaalean beige.


Hieman sporttinen cityuntuvatakki MarcO`Polo/laukku LV


Nuorempana olin impulsiivinen ostaja, harkinnasta ei voi puhua. Nykyään olen aika tarkka, mutta melkoisen spontaani edelleenkin. Seuraan kotimaisia ja ulkolaisia muotilehtiä säännöllisesti ja poimin sieltä parhaat minulle sopivat vinkit. Makuni on varmaankin aika klassinen, mutta toivon, ettei tylsä. Totuuden nimissä pitää kuitenkin todeta; kun aamulla väsyttää, tukka on litassa ja ollaan myöhässä niin töistä kuin koulustakin, voin vakuuttaa, että "tyylikkyys" on kaukana:) ja päälle lentää sitä sun tätä. Mut mitä väliä:)...

Kävin muutama kuukausi sitten hyvien ystävieni kanssa NewYorkissa. Sieltä mukaan tarttui "punaisia tuliaisia" syksyä varten. Piristävät mukavasti vaikka mustaa kokonaisuutta.


Shopping bag Calvin Klein/ kengät Zara NY


Vanhassa vara parempi
Vaatteita joista pidän, säästelen viimeiseen asti, mikäli ne ovat muuten kunnossa. Muuten laitan harvoin käyttämiäni  vaatteita nopeasti kiertoon. Yleensä myyn kirpparihintaan parille ystävälle ja loput vien kierrätykseen.

Villacasmir-poncho ja lompakko Burberry/ pikku laukku Longchamp


Joitakin vuosia sitten näin lentokentällä nuoren naisen, jolla oli mielestäni kiva ja persoonallinen poncho. Etsin vastaavaa Dubaista Burberryn liikkeestä, siellä sellainen olikin, mutta ei haluaami väriä. Meni vuosi, ja löysin klassisen ruskean Burberryn ponchon Hesasta pienestä butiikista. En voinut sitä ohittaa ja olen käyttänyt sitä tosi paljon. Perinteisesti tämä brittien ylpeys valmistettiin Scotlannissa. Mitenkähän lie nykyään? Hieman epäilen. 


Jotain myytävää

Stylisti-opinnoissa yhtenä tehtävänä värien osalta on ollut vastaaminen kysymyksiin:

- Pukeutumisvärini-työ,vapaa-aika,juhla. Näitä juttuja olen jo blogissani tuonutkin esille joiltakin osin ja varmaan näitä tulee jatkossakin käsiteltyä....( lyhennetyn paperiversion asiasta ope on jo saanut )

- Sisustusvärini oli toinen kysymys: Valkoisen, beigen ja ruskean eri sävyt, mustalla terästettynä, ovat ehkä ominta tällä hetkellä. Vuosien varrella huonekalut ovat vaihtuneet ja värit muuttuneet. Sisustustyylini on sekoitus erilaisia elementtejä, tehostettuna itämaisin vihahtein. Tässä yhteydessä ei asiasta enempää. Lisää sitten, kun opetuksessa pääsemme sinne asti. Tämä on kuitenkin aasinsilta aiheeseen siksi, koska talomme on myytävänä.  Mahdollisena osamaksuna käy myös pienempi rt-tai kerrostaloasunto.

Talomme etsii uusia asukkaita. Näkymä n. 40 m2 olohuoneesta.

Kaikki peruspalvelut: koulu, päiväkoti, kauppa, apteekki, kampaamo ja bussipysäkki ovat ihan lähellä. Vinkkaa myös kaverille!

Ihanaa! Viikonloppu on edessä, nauttikaa olostanne ja viihtykää!





keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Jatketaan tyylitellen

Tällä viikolla jatkettiin vielä hiukan värianalyysien parissa. Saimme mukaan muutaman "asiakkaan", joille tehtiin oma värianalyysi ja sitten jatkettiin vartalotyyppien tunnistamisella. Testasimme, olemmeko kolmioita ylösalaisin, pehmeitä suoria, suorakaiteita, päärynöitä, tiimalaseja,  vai mitä.


 Tehtiin myös "Pukeutumisen tyylitesti naiselle". Rastia ruutuun 12 erilaisesta väittämästä, joiden lopputuloksesta sitten voi päätellä onko luonnollinen, klassinen, dramaattinen, naisellinen, eurochic vai
taiteellinen. - Omalla kohdallani tulos oli 6 väittämää klassista, 5 väittämää eurochic ja 1 dramaattinen.
Vartalotyypiltäni olen suora. - Ok, kuulostaa kyllä minulta:) mutta tyylini on toisaalta kaksijakoinen.
Joskus hankin jotain ihan "normaalityylistäni" poikkeavaa ja tämän syksyn ehdoton ykkönen on Marimekon mekkotunika ja samankuosiset paksut sukkikset. Mitähän tästä sanoisi? Taiteellista vai dramaattista.

Marimekon syksyn hankintani.

Mukavaa loppuviikkoa, tästä jatketaan.....



sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vähän väreistä ja huivihulluista

Talvivärit tuntuvat omilta.

Värianalyysiasioita on käyty läpi ja hauskaa on ollut koko porukalla. Oma tulokseni oli kontrastinen kesä. Hmm....en ole ihan varma, osin kyllä, mutta koen talven värit enemmän ominani. Eriväriset huivit viuhuivat stylistiopiskelijoiden päällä ja täytyy sanoa, että värillä on väliä. Oikeat värit heleyttävät, piristävät ja antavat iholle kuulakkaan sävyn. Ja huivi on helppo ja edullinen tapa stailata asua erinäköiseksi. Siis                            mars uuden huivin ostoon!

Syksyihminen saa värisävyjä suoraan luonnosta.

Olen oikein huivi-ihminen:) omistan kymmeniä huiveja ja väreissä riittää. Mieluisampia ovat yksiväriset pashminat,
luonnonsilkkiset pikkuhuivitkin miellyttävät. Viimeisimpiä ostoksia ovat italialaisen muotitalo Moschinon Cheap&Chic veikeä silkkihuivi ale-löytönä ja vastustamaton Louis Vuittonin farkkusininen Monogram Denim Shawl. Ohut, ihanan lämmin ja kaunis.




Tässä ehkäpä eniten käyttämiäni
pashminoita. Varastosta löytyy myös kuviollisia ja liukuvärjättyjä, myös kesäihmisen sävyissä:)

Hand woven in Nepal,
70% pashmina, 30% silk.





Ihanaa arjen luksusta. 

Moschinon huivin viesti: When life gives you troubles, blow bubbles.

Tämä väreistä ja huiveista tällä erää. Syyslomaviikko on edessä ja muutama lomapäivä. Tänään aurinko paistaa ja syysruska on kaunista ! Palataan taas....




perjantai 4. lokakuuta 2013

Syksyn muotipoimintoja

Olipas mukava pyörähtää Hesassa viikonloppureissulla. Mikä onkaan hauskempaa kuin kierrellä liikkeissä katselemassa, hypistelemässä, ihastelemassa, nauttimassa ja joskus shoppailemassakin:)
Istuin hyvien ystävien kanssa katukahvilassa kuoharin ääressä bongailemassa ohikulkijoiden habitusta. Kivaa ajanvietettä ja samalla saa kuvan mitä ajassa liikkuu... -Seuraavat kuvat ovat kuitenkin sisätiloista:) Mitä nyt vielä yksi kuva huippureissulta New Yorkista kesältä. Meillä likoilla uudet Calvin Kleinin laukut keikkuu käsivarrella ja ostoskassissa ja pitihän siellä kuuluisassa Victoria`s Secret liikkeessäkin pistäytyä:)


Shopping in New York.


Tehokas väriyhdistelmä vaikkapa työkäyttöön. ( Stockman )


Pliseeratun mekon seuraksi valittu ennakkoluuttomasti karvaliivi. (Stockmann)


Näyttävä trikoomekko klassisella kuolainkuosilla by Ralph Lauren. (Stockmann)

Shoppaus sujuu syystrenssi päällä ja Burberryn veska kainalossa. (Stockmann)



Michael Korsin tyylikäs citytoppis turkiskauluksella. ( kuva Stockmann)


Väriä ja näyttäviä kuoseja Desiqualin takkivalikoimista (Ajatar)


Tässä oli joitakin pikaisia yleiskuvia syksyn tarjonnasta. Mukavaa on, että vähän kaikki on muodissa.
Kaikille näyttää löytyvän päälle pantavaa, oman kukkaron  mukaan. Tyyli ei ole rahasta kiinni, sitä joko on tai ole, mutta tyyliä voi kehittää, paljonkin, jos oma tyyli ja olemus ylipäätään kiinnostaa:)
Aika monia näyttää kiinnostavan. Eihän vaatteet ja muoti maailman tärkein juttu ole, mutta jos tarkemmin ajatellaan, koko ala on valtava työllistäjä niin meillä kuin koko maailmassa. No,olipas filosofista...ja tämähän on jonkin sortin muotiblogi, joten pitäydyn aiheessa:)

Tällä viikolla stylisti-opinnoissa käsiteltiin värianalyysia. Tosi mielenkiintoista. Ope Kaarina kävi läpi perusasioita ja sitten päästiin jo hänen johdollaan töihin ja aloitimme tekemään harjoitusmielessä analyysejä toisistamme. Muutama ehdittiin tehdä, ja luulen, että monelle saattaa tulla yllätyksiäkin värien käytössä.
Itselleni ei ole koskaan tehty värianalyysiä. Innokkaana odotan sitä. Ensiksi katsottiin oma ihon väri, hiusten ja silmien väri ja niiden perusteella kokeiltiin kesä, kevät, syksy, talvi värihuiveja. Myös kompinaatiot ovat mahdollisia. Täytyy sanoa, että kyllä sieltä tavalla tai toisella totuus paljastuu....ja sehän on vaan positiivista!

Nyt toivottelen oikein rentouttavaa viikonloppua!