perjantai 10. lokakuuta 2014

Visiitti Monacossa

Kun kerran on Ranskan Rivieralle matkustanut ja Nizzassa aikaansa viettää, kannattaa samalla piipahtaa Monacoon. Bussilla noin 40 minsaa. Rivieran rannikko on siis niin superkaunis, että hengästyttää. Vai mitä pidätte näistä maisemista bussin ikkunasta?




Bussi oli täynnä turisteja, Ilmastointikaan ei ehtinyt viilentää autoa, kun vähän väliä pysähdyttiin. Nämä maisemat kyllä korvasivat kaikki pienet matkustamisen epämiellyttävyydet. Mitähän bussin kuljettaja ajattelee joka päivä Nizza-Monaco reittiä ajallessaan näissä maisemissa:)

Saavutaan Monacoon ja jäädään pois sataman puoleissa päässä. Kuinka ollakaan, satama on valkoisten telttojen peitossa, valmisteilla on suuri huvijahtinäyttely, joten ihan venelaitureiden tuntumaan ei pääse. Ei haittaa, katsottavaa riittää. Kuljetaan eteenpäin uuden Yacht Club de Monacon edessä olevalle laiturille ihailemaan merellisiä maisemia ja jahteja.




Klubirakennuksen tyyli muistutti arkkitehtuuriltaan ruotsinlaivaa.



Siis hei, tää on totta! Tälläinen kaunotar lepäili "pursiseuran" laiturissa. Ihan kiva:)

Jatketaan matkaa, kävellään autotunnelin läpi kohti Casinon maisemia. Muuten, sama tunneli, jossa F1-formulat suhauttavat kohti seuraavaa shikaania. Olin käynyt aikaisemmin Monacossa 1990-luvulla, ja kaikki näyttää nyt jotenkin vieläkin paremmalta, mutta yhtä epätodelliselta.






Saavutaan Monacon kuuluisan, legendaarisen Monte Carlon Casinon eteen. Kaunista on, menemme oitis Cafe de Paris´n terassille ottamaan lasilliset ja katselemaan miltä meno näyttää.


Tässä vintage-automuotia. Jotenkin tulee vanhat James Bond-elokuvat mieleen.



Tämän auton kuljettaja nautti ilmiselvästi olostaan ratin takana Cafe de Paris´n terassin edessä.
Muuten, lasillinen shampanjaa ( varmaan jotain turistilaatua) maksoi 20 e. So what, jos tuolla nyt kerran tai pari elämässään käy, voi siitä ilosta ja nautinnosta vähän ylihintaa maksaakin:)  Lisäksi hyvä palvelu ja tarjoilija vielä ottaa mielellään ryhmäkuvat seurueestamme. Good for us.


Näkymä Monte Carlon Casinon rappusilta Cafe de Paris´n terassille ja kaupungin rinteille päin.


Kun viestittelin ystävilleni Suomeen epätodellisesta fiiliksestä Monacon maisemissa, sain läheiseltä ystävältäni viestin: Onhan se ( Monaco) omanlaisensa, muun maailman siivellä elävä saareke, jota olisi helppo kritisoidakin, mutta mitäpä noista, kannattaa katsoa kauniita asioita, joita siellä todella riittää... niinpä niin. Viisas on ystäväni.


Miten hieno värien ryhmittely. Upeat, viimeistellyt istutukset saavat viherpeukalot vihertymään kateudesta:)


Lopuksi vielä glamourin tiivistymä: Casino de Monte Carlo kaikessa komeudessaan. Tämä on sopiva päätös pikavisiitillä tuohon tarun hohtoiseen kaupunkiin, missä kaikki on Kauniiden ja Rikkaiden maailmaa, ja välillä uteliaitten vierailijoidenkin:)

Näihin lomamuistoihin: Kiitos kumppaneille ja hyvää viikonloppua kaikille!

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Nizza osa 2

Jatkan Nizzan fiilistelyä vielä hiukan. Kaupunki oli kyllä ihan huimaavan kaunis. Upeat rakennukset, kauniit ja siistit puistoalueet näyttävine istutuksineen. Ja se erikoinen, kuuluisa valo. Ei ihme, että kuuluisat taidemaalarit, kuten Monet, Matisse ym. ovat aikoinaan sanoneet, että Nizzan valo on "hullaannuttava". Niin se olikin:)  Kaupunki jakautuu vanhaan italialaisvaikutteiseen Nizzaan ja uuteen puoleen, jota meren puolella reunustaa kuuluisa Promenade des Anglais. Se näyttikin olevan oikea olohuone. Siellä käveltiin, hölkättiin, pyöräiltiin, luettiin kirjaa ja hengailtiin muuten vaan. Tuoleja, penkkejä ja bergoloita oli kaupunkilaisille ja turisteille tarjolla mukavasti.


      Tälläinen syyssää hellitteli Rivieran rannikkoa pari viikkoa sitten. Vesikin oli kädenlämpöistä. Tosin uimatta minulta jäi. Osa matkaseurastani sen sijaan lillui Välimeren aalloissa piiiitkäään:)



Haluttiin kastella kengät, kun oli niin mukavaa! Massenan aukion suosittu suihkulähde, jossa kaikki turistit, myös me, taltioivat lomamuistoja.






Näkymä rantabulevardilta. Meren turkooseja sävyjä sai ihailla kilometrikaupalla pitkin rantaa.



Ylellinen Hotel Negresco on Nizzassa käsite. Ja kyllähän monet meistä muistavat miten tunnettu suomalainen yritysjohtaja vietti kuuskymppisiään Negrescossa. Minulle ainakin jäi mieleen, kun iltapäivälehdissä näkyi lukuisia punahousuisia miesvieraita vapaa-ajalla:) Varmaan kiva paikka:)




Siirrytäänpä vähän vaatimattomampaan hotelliin. Mutta loistavalla paikalla ja muutenkin kiva.
Iltapäivisin nautimme shampanjat ihanalla pienellä ikkunaparvekkeellani tuolla oikealla ylimmäisessä kerroksessa. Kun nyt kerran lomalla...ja Ranskassa, ei mitään sidukkaa:)


Näkymä parvekkeelta vuorille päin. Joka aamu tämä Ranskan pulu istui kaiteella ihmettelemässä.


Parhaat näköalat Nizzan yli avautuvat Chateau-kukkulalta, jonne olikin  aikamoinen patikointimatka. Laskimme muistaakseni  jyrkkään rinteeseen rakennetuissa portaissa olevan yli 200 porrasta ennen kuin pääsimme ihailemaan häikäiseviä näkymiä. Hyvä aamulenkki:)


Kipuaminen ylös kukkulalle oli vaivan arvoinen. Leppeä tuuli ja upeat näkymät yli Nizzan kaupungin.


Nizzan vanha satama kukkulalta nähtynä. Satamaa olisi haluttu laajentaa suuria risteilyaluksia varten, mutta on päätetty, että satama pidetään huvivenesatamana ja toisaalle rakennetaan uusi kauppasatama. Kaunis ja idyllisen näköinen, eikös vaan?



Happy time! Seuraavaksi mennään Monacoon.

Tässä lomafiilistelyjä Nizzasta. Kiitos ja kippis!

ps. Kaupunki oli täynnä ihania shoppauspaikkoja, ne vaatisivat kuitenkin ihan oman lukunsa.
Jääköön tällä kertaa:)




perjantai 3. lokakuuta 2014

Nizza osa 1

Puhelin soi eräänä perjantai-iltana. Ystävä se siellä pirauttelee ja toteaa jossain juttelun lomassa: Aamulla mennään ostamaan Stockan Hulluilta Päiviltä lentoliput Nizzaan. Lähdetkö mukaan? Arvaa vaan, mitä vastasin.

Pari viikkoa sitten, ikään kuin kesän lopettajaisiksi, lensimme sitten Ranskan Rivieralle, ikisuosittuun Nizzaan. Matkaoppaissa Nizzaa ja koko Rivieran aluetta kuvaillaan kaikilla mahdollisilla ylistyssanoilla. Ja oikeassa ovat. Leudot ja aurinkoiset välimerelliset talvet ja kuumat kesät sekä ihanan pehmeät syyssäät houkuttelevat alueelle vierailijoita läpi vuoden. Eikä kaupungin loistelias historia ainakaan vähennä sen charmia.


Nizzassa yhdistyvät tyylikkään charmikas merenrantakohteen lumo ja kaupungin urbaani meno.


                                                      Opera de Nice


Oopperan vastapäätä houkutteli tämä upea Maison Auer-perheyrityksen liike, joka on valmistanut karamellisoituja hedelmiä ja suklaata aina vuodesta 1820. Kaunis kuin karamelli.


      Vanhaa ja uutta tekniikkaa, voit seurata näytöltä miten käsintehdyt herkut valmistuvat.


                 Kiva istuskelupaikka Sainte-Rèparaten katedraalin edessä.



      Cours Saleyan värikkäältä kukka-ja vihannestorilta voi ostaa vaikka oman oliivipuun.


Raidallisten katosten alla myyntipöydät houkuttelevat turistien lisäksi kuulemma myös kaupungin parhaita keittiömestareita. Eikä ihme.



                      Vanhan kaupungin kapeita "ruelle"-katuja.




                       Merellistä pastaa kera maistuvan punkun. Simppeliä hyvää.




 Maanantaisin kasvisten ja hedelmien tilalle torille tulee antiikki-ja rihkamamarkkinat. Kojuja tutkiessa menisi tuntikausia. Kaikkea hauskaa oli tarjolla. Huomaa kunnon kokoiset istutusruukut:)

Huomaan, että ihan kelvollisia matkakuvia on vielä jäljellä, joten taidankin jatkaa Nizzan matkamuistoja osassa 2. Onko sinulla hyviä vinkkejä tai muistoja Nizzasta?

Oikein rentouttavaa viikonloppua!  Tästä jatketaan.